maanantai 1. elokuuta 2016

Teknologia ikääntyvien elämässä ja kuolemassa




Teknologialla yritetään paikata vanhusten palvelujen tarvetta ja alalla vallitsevaa työvoimapulaa, mutta vastaako teknologia todella vanhusten tarpeisiin? Teknisten laitteiden ohjeet ovat usein epäselviä, kännyköiden näppäimet liian pieniä eikä koulutusta laitteiden käyttöön ole yleensä saatavilla. Ikäihmiset eivät ole olleet yleensä mukana heidän käyttöönsä tarkoitettujen teknisten laitteiden suunnittelussa eikä heiltä ole edes kysytty toiveita tai mielipiteitä laitteista.
Vanhus-ja lähimmäispalvelun liiton ja Vanhustyön keskusliiton yhteisen KÄKÄTE-projektin (Käyttäjälle kätevä teknologia) viisivuotisen (2009 -2014) toiminnan aikana ikääntyneiden toiveita ja ehdotuksia heille suunnatun teknologian suhteen saatiin tuotua esille. Projektin tavoitteena oli teknologian keinoin tukea ikäihmisten hyvää arkea ja kotona asumista sekä helpottaa ikäihmisten parissa työskentelevien työtä. Projekti kartoitti kokemuksia mm. ikäteknologiasta, joka määriteltiin projektissa laaditussa ikäteknologiasanastossa seuraavasti: ”teknologia, jonka tavoitteena on tutkia ja kehittää hyvän ikääntymisen tukemiseen suunnattuja laitteita, palveluja ja ympäristöjä”. KÄKÄTE on kehittänyt ikäteknologiaa askeleen eteenpäin tuottamalla tietoa ikäteknologiasta ja nostamalla esiin käyttäjien tarpeita, kokemuksia ja ajatuksia teknologian käytöstä. (Nordlund, Stenberg, Forsberg, Nykänen, Ranta &Virkkunen 2014,5.)

KÄKÄTE-projekti onnistui mm. nostamaan ikäihmisten äänen kuuluviin teknologian liittyvissä asioissa monien ikäihmisille suunnattujen kyselyjen ja selvitysten avulla. Se toi myös teknologian kehittäjien ja suuren yleisön tietoon sen, miten tärkeää on kuulla ikäihmisten, heidän läheistensä ja vanhuspalveluissa työskentelevien näkemyksiä ikäteknologiasta. Lisäksi projekti korosti, että on tärkeää huomioida tutkimuksia ja tilastoja tehdessä myös vanhimmat ikäryhmät eikä yleistää esim. alle 75-vuotiaiden näkemyksiä koskemaan kaikkia ikäihmisiä. Projektissa tehtiin myös erilaisia teknisiä oppaita ja koostettiin laajat verkkosivut vanhusalan järjestöjen ja alan koulutuksen tarpeisiin. (Nordlund ym. 2014,59-60.)

Käkäte –projektissa kohdattiin myös kehittämistyön haasteita liittyen yhteistyöhön yritysten kanssa ja teknologian kehittämiseen vaikuttamiseen. KÄKÄTE:n visiona oli, että teknologia nähdään vanhustenhuollon lisäresurssina ja käyttäjälähtöisen teknologian mahdollisuudet tunnetaan ikäihmisten arjen toiminnoissa. Lisäksi projektissa toivottiin, että yritykset ja kehittäjät käyttäisivät menetelmiä, joilla ikäihmisten ja heidän kanssaan työskentelevien tarpeet tulevat kuulluksi. Ongelmana oli, että monet yritykset näkivät kohderyhmikseen 50-60-vuotiaat, vaikka ikäteknologiaa tarvitsevat myös vanhemmat ikäryhmät. (Nordlund ym.2014,61.)

Yrityksissä ei myöskään aina tunneta vanhustyön toimintaympäristöä esim. kotihoidon ja laitoshoidon erityispiirteitä ja siksi ne tarjoavat usein teknologiaa, jonka rajoituksia tai haasteita ikäihmisten hoivassa ei tunneta tai edes tiedosteta. Teknologian kehittäjät ajattelevat usein, että ikäihmisillä on omaisia, jotka auttavat teknisten laitteiden käytössä, vaikka se ei pidä paikkaansa.  Ikäteknologian käyttö on kuitenkin usein monimutkaista ja vaatii toimivaa tukirakennetta, josta laitteiden valmistajien pitäisi huolehtia. Ongelmana ikäteknologian käyttöönottamisessa on myös palvelukokonaisuuksien puuttuminen. Pelkkä tekninen ratkaisu ei yleensä riitä vaan se vaatii taustalleen toimivan palvelun, jotta tuotteesta olisi hyötyä ikäihmiselle. Haasteeksi osoittautui myös se, että palveluntuottajat eivät resurssipulansa vuoksi ole mukana kehittämässä teknologiaa, vaikka heillä olisi käytännön asiakastyön vuoksi parempi näkemys teknologian tarpeesta kuin kuntien hankinnoista vastaavilla päättäjillä. Yhteishankkeissa nousee myös ongelmalliseksi rahoituskysymys ja esim. järjestöjen mahdollisuudet osallistua kehittämistyöhön ovat siksi rajalliset. Projektin kuluessa selvisi, että yritykset toivoivat projektilta ensisijaisesti markkinointiapua, vaikka projektin tavoitteena oli saada tuotteet vastaamaan ikäihmisten tarpeisiin ja toiveisiin. Kun tämä tavoite selvisi yrityksille, eivät he olleet enää kiinnostuneita yhteistyöstä isommassa mittakaavassa. Projektin johtopäätöksenä todetaan, että teknisiä tuotteita kehitetään vain ”hyväkuntoisille” ikäihmisille, mutta nykyisen kehityksen valossa ei näytä siltä, että hauraammille, muistisairaille ikäihmisille pystyttäisiin kehittämään hyvää teknologiaa. Loppuraportin lopuksi ihmetellään, että miten Suomessa, teknologian kehityksen eturintamassa ei pystytä kehittämään käyttäjälähtöistä ja myös muistisairaille soveltuvaa teknologiaa? (Nordlund ym.2014,62-63.)

KÄKÄTE-projektin perusteella vaikuttaa siltä, että teknologian hyödyntämisessä ikäihmisille riittää vielä Suomessa työtä, vaikka hyviä apuvälineitä onkin jo saatu markkinoille. Välineiden käyttäjien ääntä pitäisi saada vielä enemmän kuuluviin jo suunnitteluvaiheessa ja järjestää esim. käyttöopastuspisteitä erilaisiin palvelupisteisiin, jotta ikäihmiset oppisivat hyödyntämään teknisiä laitteitaan. Yrityksille pitäisi ikäihmisten ja heidän parissaan työskentelevien kanssa tehtävä yhteistyö saada markkinoitua siten, että ymmärtäisivät sen hyödyttävän heitäkin pitkällä tähtäimellä.
Luin 21.7.2016 ilmestyneestä Apu-lehdestä artikkelin Japanissa kehitetyistä roboteista. Hoiva-ja seurarobottien lisäksi Japanissa on myös julkkisrobotteja. Pepper-robotin voi ostaa kotiin seurarobotiksi ja se tunnistaa ihmisten kasvoilta tunteita ja reagoi niihin. Softbankin kehittämä robotti seurustelee, puhuu ja palvelee ja sen on tarkoitus tehdä ihmiset onnelliseksi. Karmein kehitteillä oleva robotti on Seppukuma-robottikarhu, jonka on tarkoitus avustaa eutanasiassa niitä, jotka eivät itse pysty ottamaan henkeään. Seppukumille on suunnitteilla 23 tapaa riistää henki, joista ihminen voi valita sopivimman tavan. (Apu-lehti no 29, 35-38.)

Japanissa teknologian kehittäminen on mennyt mielestäni jo liian pitkälle, kun roboteista yritetään tehdä inhimillisen ihmisen korviketta ja auttamaan eutanasiassa. Toivottavasti Suomessa ei teknologia kehity niin pitkälle, että robotit laitetaan korvaamaan ihmiset kaikissa tilanteissa. Varmasti vanhustenhuollossa esim. nostolaitteesta on paljon apua, mutta ihmisten välistä vuorovaikutusta ei pysty mikään tekninen laite korvaamaan. Kuolevan ihmisen tuskien lievittämisessä on esim. kipupumpusta paljon apua, mutta elämän päättämistä en näe sopivan robotin tehtäväksi.Teknologiaa kuvaa mielestäni sama sanonta kuin tulta eli se on hyvä renki, mutta huono isäntä.


Lähteet: Apu-lehti no 29. Japani haluaa robotit arkeen. Viitattu 1.8.2016
https://luettavaa.a-lehdet.fi/lue/apu

Nordlund, M.,Stenberg ,L.,Forsberg, K.,Nykänen, J.,Ranta, P &Virkkunen, A 2014. Ikäteknologian monimuotoinen maailma-KÄKÄTE-projektin loppuraportti. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto & Vanhus-ja lähimmäispalvelun liitto.
Lähettänyt klo

3 kommenttia:

  1. AnuH8. elokuuta 2016 klo 2.37

    Kiitos mielenkiintoisesta ja ajankohtaisesta aihevalinnasta!

    Teknologia tosiaan kehittyy valtavaa vauhtia ja jatkuvasti kehitellään erilaisia sovellutuksia helpottamaan ihmisten työtä. Olen samaa mieltä kanssasi, että teknologian käytössä on kuitenkin omia rajoitteitaan eikä sitä välttämättä kuitenkaan aivan kaikkeen voi valjastaa.

    Törmäsin itsekin tähän ikääntyvien teknologian käyttöön liittyvään ongelmaan, että käyttäjiltä itseltään ei ole oikein kyselty toiveita ja mielipiteitä laitteista. Jäinkin miettimään, että kenen visioiden mukaan tuotteita suunnitellaan ja tehdään, jos ei käyttäjäryhmän? Kirjoititkin, että monet yritykset näkevät kohderyhmäkseen 50 – 60- vuotiaat, vaikka ikäteknologiaa tarvitsisivat tätä vanhemmatkin. Päähäni pälkähtikin tästä ajatus, että ollaanko laitteiden ja sovellusten kehittämisessä ikään kuin luovutettu niiden tällä hetkellä vanhempien, huonompikuntoisten ikääntyneiden kohdalla? On puhuttu tulevista vanhuksista, jotka käyttävät teknologiaa sujuvasti koska ovat siihen tottuneempia esimerkiksi työelämän kautta. Onko tässä siis nähtävissä eräänlainen kierre: ei valmisteta näiden vanhempien ja mahdollisesti huonompikuntoisten ikääntyneiden käyttöön soveltuvia tuotteita, koska he eivät osta niitä ja yritykset ovat katsoneet, ettei markkinoita ole tällaisille tuotteille eivätkä siksi niitä valmista?

    Toisaalta jäin miettimään sitäkin, että esimerkiksi isovanhempieni elinaikana teknologia on ottanut niin valtavia harppauksia, että ehkä kukaan ei oikein osaa edes hahmottaa millaista teknologiaa nämä vanhemman polven ikääntyneet kaipaavat? Omien vanhempienikin ikäpolven on hankalaa ajoittain pysyä näissä harppauksissa mukana, joten ehkä tässä onkin se ongelman ydin? Tuotteita kehittelevissä yrityksissä ei välttämättä ole todellista kosketuspintaa asiakasryhmiin, jolloin heidän toiveensa ja tarpeensa saattavat jäädä kaukaisiksi ja tuotteita suunnitellaan niiden itselle tuttujen ratkaisumallien kautta.

    Esittelemäsi loppuraportin pohdinnoissa oli esitetty kysymys, miten Suomessa ei pystytä kehittämään käyttäjälähtöistä ja myös muistisairaille soveltuvaa teknologiaa. Ehkä tämä johtuu osittain siitä, että käyttäjäryhmä ei välttämättä osaa ilmaista tarpeitaan. He ovat saattaneet selvitä elämässään ilman lankapuhelinta ja televisiota kummempaa tekniikkaa, joten he eivät välttämättä osaa mieltää, millaisia sovellutuksia nykypäivänä voisi olla mahdollista saada käyttöönsä. Uusi teknologia voi myös pelottaa ja sen käyttöönottoa vältellään siitä syystä.

    Oli erittäin mielenkiintoista lukea Japanissa käytössä olevasta robottiteknologiasta, koska on suorastaan hämmentävää mihin kaikkeen teknologiaa voidaan hyödyntää. Olen kuitenkin samaa mieltä kanssasi, että robotit eivät mitenkään voi täysin korvata ihmistä. Ja jos niin aidon oloinen tekoäly voitaisiinkin kehittää, että se pystyisi korvaamaan ihmiset täysin, mihin meitä ihmisiä sitten enää tarvittaisiin? Toki roboteista voi olla apua esimerkiksi kodinhoidossa, mutta jotenkin on hankala kuvitella niiden voivan esimerkiksi lievittää yksinäisyyttä. Kerroit myös kehitteillä olevasta itsemurharobotista, johon ohjelmoidaan 23 tapaa ottaa henki pois. Tämähän on kerrassaan hämmentävä ajatus; on vaikea kuvitella sitä tilannetta, missä tällaista on lähdetty edes kehittelemään.

    VastaaPoista
  2. Unknown8. elokuuta 2016 klo 7.46

    Kiitos hyvästä kommentistasi ja vastauksistasi pohdintoihini ja kysymyksiini.

    VastaaPoista
  3. Unknown8. elokuuta 2016 klo 12.54

    Hei!
    Tämä ikäteknologia-aihe tulee varmasti olemaan lähivuosina paljon esillä ja se onkin hyvin mielenkiintoinen aihe. Sen rantautuminen hoitotyöhön on alkanut jo vahvasti. Monet hoivakodit ovat ottaneet käyttöönsä älylattiat ja hyvinvointirannekkeet ja niiden hyödyistä on saatu selvää näyttöä. Esimerkkinä näistä voisi mainita yövuorot hoivakodeissa, turhat kierrot voi jättää pois ja asukas saa nukkua häiriintymättä. Jos hän nousee ylös tulee siitä hoitajalle ilmoitus. Apu pystytään kohdentamaan paremmin.

    Kotihoidossa teknologiaa on käytössä kuitenkin vielä varsin vähän. Lähinnä sitä on hyödynnetty sähkölukkojen ja lääkeannostelijoiden muodossa. Mielestäni esimerkiksi hyvinvointiranneke olisi kotihoidon asiakkaalle hyvinvointia lisäävä tekijä ja erilaiset seurantalaitteet toisivat turvallisuutta. Tämän täytyy tietenkin tapahtua asianomaisen suostumuksella ja eettisyys tulee huomioida. Kuitenkin se voisi lisätä myös omaisten vastuunottoa omaisensa hoidosta, jos pystyy seuraamaan vaikka työpäivän aikana puhelimesta, että onko ikääntynyt vanhempi kotona tai onko mennyt vaikka lähikauppaan. Kotihoidon avuntarve voi siirtyä eteenpäin. Se myös lisäisi iäkkään liikkumismahdollisuuksia, voisi lähteä vaikka metsään, kun olisi turvallinen olo siitä että joku löytää jos jotain käy.
    Toivottavasti noita japanilaisia robotteja ei vielä saada Suomen markkinoille pitkään aikaan. Vaikka tekniikka on hienoa, niin silti on tärkeää ettei sillä aleta korvata ihmisiä. Sen sijaan teknologiaa kehittämällä voidaan lisätä resursseja niin että hoitotyöhön jää enemmän aikaan, kun laitteet hoitavat seurannan.

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)