Omaishoidostako sote-menojen pelastaja?

Omais-ja läheistyön vahvistaminen ovat hyvin esillä sekä hallitusohjelmassa että Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) sosiaali-ja terveysalan järjestöjen rahoittamista koskevissa linjauksissa. Suomen hallituksen kärkihankkeita on alkamassa viisi, joista yksi keskittyy kehittämään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistamaan kaiken ikäisten omaishoitoa. Omais-ja läheistyön vahvistaminen ja kokonaisvaltainen tukeminen ovat myös eräitä RAY:n uuden strategian (2016-2019) keskeisiä linjauksia. Omaishoitajat ja läheiset liiton mukaan noin miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti läheistään. Suomessa arvioidaan olevan noin 300 000 omaishoitotilannetta, joista 60 000 on sitovia ja vaativia, mutta vain pieni osa on lakisääteisen omaishoidon tuen piirissä. Laki omaishoidon tuesta märittelee omaishoitajaksi vain henkilön, joka on tehnyt toimeksiantosopimuksen läheisensä omaishoidontuesta kunnan kanssa. Suurin osa omaishoitajista on 60-79-vuotiaita, mutta omaishoitajana toimiminen ei ole harvinaista myöskään yli 80-vuotiaiden keskuudessa sillä heitä on lähes 14 000. Näistä omaishoitajista yli 90-vuotiaita on noin 450 henkilöä.(THL-työpapereita 25/2015,51-52.)

Nähtäväksi jää, riittääkö alle 60-vuotiaiden sukupolvelta voimia ja haluja toimia omaishoitajana läheisilleen tulevaisuudessa? Nykyinen ikäihmisten sukupolvi on tottunut tekemään paljon töitä ja ajattelemaan ”kaveria ei jätetä” periaatteen mukaan, joten kynnys omaishoitajaksi alkamisessa on ollut heille matalampi. Omaishoitajat ovat säästäneet työllään huomattavasti sosiaali-ja terveyspalveluiden menoja ja tehneet sen pelkästään lähimmäisenrakkaudesta ja velvollisuudentunnosta, sillä työstä maksettava korvaus on naurettavan pieni työn vaativuuteen verrattuna. Antti Vainionpää kirjoittaa Väestöliiton blogissa: ”Vaihtoehtona tälle modernille vaivaishuutokaupalle, jossa yritykset ostavat hoidettavat kunnilta, on omaishoito. Siinä puoliso tai muut läheiset hoitavat ja hoivaavat. Kunta voi tarjota omaishoitajille erilaisia harkinnanvaraisia omaishoidontukia, jos sillä sattuu olemaan varaa”. Kuntien omaishoidontuen määrärahat  vaihtelevat hyvinkin paljon tänä päivänä, mutta toivottavasti Sote-uudistus tulee tasaamaan omaishoitajien eriarvoisuutta jatkossa.

Sari Kehusmaa tarkastelee tutkimuksessaan Hoidon menoja hillitsemässä mm.”paljonko omaisten antama hoiva-apu vaikuttaa ikääntyneiden palvelujen käytön menoihin ja miten hoidon menot vaihtelevat omaisten avun intensiteetin ja asumismuodon mukaan samankuntoisilla henkilöillä”(Kehusmaa 2014,13).

Omaishoidon merkitys iäkkäiden kotihoidossa on kasvanut ja Suomessa omaisten avun on huomattu kattavan merkittävän osan ikääntyneiden avun tarpeesta. 15 EU-maan vertailussa suomalaiset auttoivat vanhoja ihmisiä eniten Euroopassa. Terveys 2000 ja Terveys 2011-väestötutkimusten mukaan yli 70-vuotiaista 21% saa apua enimmäkseen vain omaisiltaan.(Kehusmaa 2014,38.)

Kehusmaan tutkimuksen mukaan lievää tai keskivaikeaa dementiaa sairastavilla omaishoito kattaa 80-86% kokonaiskustannuksista, kun avohoidon palvelut ja palveluasuminen kattoivat vain 6-8% kokonaiskustannuksista. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että omaishoidolla on yhteys palvelujen käyttöön, mutta ei ole selvää, miten paljon omaishoito korvaa ammattilaisten tuottamia julkisia palveluja. Eniten omaishoito näyttäisi korvaavan kotipalveluja ja hoivapalveluja, mutta terveyspalveluihin vaikutus on pienempi. Lääkärikäyntejä omaishoidettavilla on yhtä paljon kuin muilla, mutta sairaalajaksot jäävät heillä lyhyemmiksi. Hoidettavan riskiin joutua laitoshoitoon vaikuttaa omaishoitajien saama tuki. Omaishoidolla tulee olemaan suuri merkitys tulevaisuuden hoitomenoihin, joten kannattaisi pyrkiä vaikuttamaan omaisten hoitohalukkuuteen myös taloudellisin kannustimin.(Kehusmaa 2014,42-43.)

ikäihmisten määrä tulee kasvamaan lähitulevaisuudessa huomattavasti, joten kuntien pitäisi ehdottomasti panostaa omaishoitajien palkkioihin ja tukipalveluihin. Nykyiset omaishoitajat eivät jaksa kovin montaa vuotta enää toimia omaishoitajina enkä usko seuraavien sukupolvien suostuvan hoitamaan läheisiään lähes ilmaiseksi ja ilman säännöllisiä vapaapäiviä. Muistisairaudet lisääntyvät myös koko ajan ja muistisairaat tulevat tarvitsemaan omaistensa apua yhä nuorempina. Ilman uudenlaista puolue-ja sosiaalipolitiikkaa sote-menot karkaavat käsistä jo lähivuosina eikä ” hukkuvaa laivaa” pysty pelastamaan edes omaishoitajat.

Lähteet: Kehusmaa,S. 2014. Hoidon menoja hillitsemässä. Heikkokuntoisten kotona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö, omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali-ja terveysturvan tutkimuksia/131.Tampere:Juvenes Print

THL työpaperi 25/2015, Yksinäisyys ja osallistuminen, ATH-tutkimuksen tuloksia. Viitattu 30.7.2016. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/127100/URN_ISBN_978-952-302-547-9.pdf?sequence=1

Väestöliiton blogi. Omaishoito koskettaa koko perhettä. 26.7.2016

https://vaestoliitonblogi.com/tag/omaishoito/

Ikäihmisten yksinäisyys-uhka vai mahdollisuus?

Viime aikoina on puhuttu paljon ikäihmisten yksinäisyydestä ja aiheesta on julkaistu myös useita tutkimuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ATH-tutkimuksen mukaan yli 70-vuotiaat ovat toinen suuri ikäryhmä, joka kokee itsensä yksinäiseksi 20-29-vuotiaiden lisäksi. Yli 70-vuotiailla yksinäisyys johtuu tutkimuksen mukaan todennäköisesti sosiaalisten suhteiden menetyksistä esim. puolison kuoleman johdosta. Tutkimuksen mukaan yli-70-vuotiaista osallistuu järjestötoimintaan vain 15,5 % mikä on huomattavasti alempi luku kuin muilla ikäryhmillä lukuunottamatta 20-29-vuotiaita, joilla osallistumisprosentti on vain 13 %. Yksinäisyys on tutkimuksen mukaan ahdistava kokemus, johon liittyy tunne etteivät omat sosiaaliset suhteet ole laadullisesti tai määrällisesti tyydyttäviä. Ihminen voi olla yksinäinen, vaikka hän olisi muiden seurassa tai hän voi olla fyysisesti yksin kokematta silti itseään yksinäiseksi. (THL työpaperi 25/2015, 9-11.)

Hanna Uotila on selvittänyt Vanhuus ja yksinäisyys-tutkimuksessaan iäkkäiden ihmisten yksinäisyydelle annettuja tulkintoja, merkityksiä ja selityksiä. Tutkimuksen tavoitteena oli myös selvittää miten iäkkäät ihmiset kuvaavat ja selittävät yksinäisyyttään ja millaisia merkityksiä ja tulkintoja he antavat yksinäisyydelle. Lisäksi ikäihmisten yksinäisyyttä tarkasteltiin tutkimuksessa lehtikirjoitusten näkökulmasta. Tutkimuksessa iäkkäät ihmiset kokivat yksinäisyyttä aiheuttaviksi asioiksi sosiaalisten suhteiden vähentymisen, terveyden ja fyysisen toimintakyvyn heikkenemisen, yhteiskunnan kielteiset asenteet iäkkäitä kohtaan sekä oman luonteen ja käyttäytymisen muuttumisen ikääntymisen seurauksena. Lehtikirjoituksissa yksinäisyyden syiksi sanottiin ihmissuhteiden ja elämänmerkityksen puuttuminen sekä omaisten välinpitämättömyys ja laajemmin iäkkäiden ihmisten huono asema yhteiskunnassa. Yksinäisyyttä pidettiin myös ikääntymiseen kuuluvana asiana. Yksinäisyys sai iäkkäillä ihmisillä usein kielteisiä merkityksiä esim. yksinäinen ihminen saattoi kokea olevansa turha, tarpeeton ja arvoton lähiyhteisössä tai laajemmin yhteiskunnassa. Yksinäisyys koettiin myös ahdistusta aiheuttavana asiana ja siihen liitettiin masennuksen ja turvattomuuden tunteita. Lehtikirjoituksissa yksinäisyyteen liitettiin arvottomuuden, ulkopuolisuuden ja erillisyyden kokemuksia.

Vaikka yksinäisyys näyttäytyi tutkimuksessa usein kielteisenä asiana, oli myös myönteinen yksinäisyys mahdollista. Positiivinen yksinäisyys korostui iäkkäiden ihmisten puheessa ja lehtikirjoituksissa voimakkaasti omavalintaisena. Ikäihmiset perustelivat yksinäisyyden positiivisuutta monin tavoin, mutta lehdissä se näytti olevan mahdollista vain luovien ja taiteellisten ihmisten kohdalla. Lehtikirjoituksissa vaadittiin yksinäisyyden lievittämistä voimakkaasti ja vaade osoitettiin yhteiskunnalle, omaisille ja yksinäisille ihmisille itselleen, mutta tekstien ehdotukset olivat melko naiveja. Ikäihmiset itse korostivat yksinäisyyden lievittämiseksi sellaisten aktiviteettien merkitystä mitä oli mahdollista tehdä yksin.  Myös he osoittivat osan yksinäisyyden lievittämisen vastuusta yhteiskunnalle.

Tutkimuksen valossa yksinäisyys on hyvin monimerkityksellinen ja kontekstisidonnainen käsite, joka määrittyy eri asiayhteyksissä eri tavoin. Vaikka yksinäisyys on yksityinen ja subjektiivinen kokemus, siihen vaikuttaa ympäröivän yhteiskunnan, esim. lehtikirjoitusten, yksinäisyydelle ja ikääntymiselle antamat merkitykset ja selitykset. Yksityinen yksinäisyys määräytyy myös siitä, millainen on yhteiskunnallinen tilanne ja ilmapiiri.(Uotila 2011, 7-8.)

Uotila on todennut Jylhään (2004) ja Victor ym. (2005a) viitaten, että tiedotusvälineissä ja tutkimuksissa puhutaan yksinäisyydestä kärsivien ikäihmisten suuresta määrästä, vaikka tosiasiassa vain osa heistä todella kärsii siitä. Noin kaksi kolmasosaa ikäihmisistä ei koe yksinäisyyttä ja osa heistä, jotka ilmoittavat tuntevansa yksinäisyyttä, tuntevat sitä joskus tai toisinaan.(Uotila 2011, 24 -25.)

  Nykyään nuoret ja työikäiset hoitavat sosiaalisia suhteitaan usein sosiaalisen median välityksellä ja tekstiviesteillä. Ikäihmiset haluavat kuitenkin kommunikoida mieluimmin kasvotusten ja odottavat läheisiltään vähintään puhelinsoittoa edes merkkipäivinä. Tämä eri sukupolvien välinen ero toimintatavoissa aiheuttaa sen, että kohtaamiset jäävät usein vähäisiksi. Pitäisikö ikäihmisten opetella aktiivisemmin sosiaalisen median käyttöä, että olisivat selvillä jälkikasvunsa elämästä vai nuorempien käyttämään myös perinteisempiä vuorovaikutustapoja esim. kyläilyä? Varmaan kummankin sukupolven olisi syytä tulla toisiaan vastaan, jotta jonkinlainen vuorovaikutus eri sukupolvien välillä säilyisi eikä yksinäisyys olisi ikäihmisille uhka.

Hanna Uotilan tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista oli minulle ikäihmisen omaisena myös helpottavaa luettavaa, koska siinä käsiteltiin myös positiivista yksinäisyyttä, joka on ihmisten oma valinta.  Harvoin tulee mieleen, että ikäihminen voi myös todella haluta olla yksin ja nauttia siitä. Olen kovasti yrittänyt saada omaa äitiäni mukaan vanhustentalon aktiviteetteihin ja naapureiden seuraan hänen jäätyään leskeksi lähiaikoina, mutta hän ei ole ollut kovin halukas niihin. Äitini huolehti omalta osaltaan sairaasta isästäni lähes loppuun saakka ja todennäköisesti nyt vain nauttii omasta ajasta ja levosta. Yritän olla jatkossa tyrkyttämättä hänelle ohjelmaa niin usein ja arvostaa hänen omaa toivettaan ajanviettoon.  Ikäihmisten kohtaamisessa on syytä kuunnella herkällä korvalla heidän omia toiveitaan elämänlaadun suhteen ja sallia myös yksinäisyyden valinta, koska se voi olla joillekin myös mahdollisuus.

Lähteet: THL työpaperi 25/2015, Yksinäisyys ja osallistuminen, ATH-tutkimuksen tuloksia. Viitattu 30.7.2016. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/127100/URN_ISBN_978-952-302-547-9.pdf?sequence=1

Uotila, H. 2011. Vanhuus ja yksinäisyys. Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista, niiden merkityksistä ja tulkinnoista. Tampere:Tampereen Yliopistopaino Oy-Juvenes Print.

Ikäihmisten päihteidenkäyttö itsenäisen asumisen haasteena

Ns.Vanhuspalvelulain 7 §:n mukaan kuntien pitää järjestää ikääntyneen väestön sosiaalipalvelut sisällöltään, laadultaan ja laajuudeltaan heidän hyvinvointiaan, sosiaalista turvallisuuttaan ja toimintakykyään edellyttävällä tavalla. Palvelut pitäisi järjestää myös siten, että ne ovat kunnan ikääntyneen väestön saatavissa yhdenvertaisesti. (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-ja terveyspalveluista 7§.) Kuntien kotihoidon ja erilaisten yksityisten palveluntuottajien avulla monet selviävät kodeissaan itsenäisesti erilaisista sairauksista huolimatta.  Olen kuitenkin havainnut työssäni, että päihderiippuvuus on sellainen sairaus, joka saattaa vaikeuttaa ikäihmisten palvelujen saamista ja joissakin tapauksissa jopa estää niiden saamisen. Kotipalvelun työntekijät eivät aina suostu työskentelemään paljon päihteitä käyttävien ikäihmisten kodeissa, varsinkin jos päihtynyt ikäihminen on myös aggressiivinen tai jos hänen luonaan on paljon muita päihtyneitä kavereita. Tämä on ymmärrettävää kotipalvelun työntekijöiden työturvallisuuden vuoksi. Myöskään yksityiset palveluntuottajat esim. siivoojat eivät suostu siivoamaan päihtyneen asiakkaan kodissa, jos asiakas on fyysisesti aggressiivinen, käyttäytyy uhkaavasti tai yrittää lähennellä työntekijöitä. Näiden seikkojen vuoksi ikääntynyt päihteidenkäyttäjä saattaa jäädä ilman tarvitsemiaan palveluja, vaikka olisi todella niiden tarpeessa.

Katsoin 14.6.2016 Studio55- ohjelman iäkkäiden alkoholinkäytön lisääntymisestä, jossa haastateltiin lähihoitaja Sanna Järvistä ja Terveyden – ja hyvinvoinnin laitoksen(THL) erikoissuunnittelija Riitta Koivulaa. Koivula kertoi, että THL:n tekemän tutkimuksen mukaan ikäihmisten päihteidenkäyttö on ollut piilossa oleva ongelma ja tabu, mutta nykyään siitä puhutaan jo avoimesti. Koivulan mukaan eläkeläisten ja erityisesti naisten alkoholinkäyttö on lisääntynyt ja arkipäiväistynyt. Syyksi hän arvelee sen, että alkoholinkäyttö on ollut tapana monilla suureen ikäluokkaan kuuluvilla jo työiässä ja tapa jatkuu myös eläkeiässä.  Tutkimuksessa erottui selvästi kaksi eniten päihteitä käyttävää ryhmää eli 60-69-vuotiaat ja yli 80-vuotiaat leskinaiset, jotka tissuttelevat alkoholia. Ikäihmisten eniten käyttämiä päihteitä ovat tutkimuksen mukaan alkoholi ja lääkkeet. Järvinen on havainnut myös työssään kotihoidossa paljon ns. piilojuopottelua. Hän ottaa päihteidenkäytön asiakkaan kanssa puheeksi, kun huomaa merkkejä esim. huonosta vuorovaikutuksesta ja heikosta ravitsemuksesta sekä puutteita henkilökohtaisen hygienian hoitamisessa. Järvinen ehdottaa asiakkailleen tarvittaessa päihdehoitoa, jos asiakas on siihen halukas.  Hän ei halua kuitenkaan käskyttää asiakkaita, koska ei usko sen toimivan. Koivula toivoisi, että päihteitä käyttävän ikäihmisen omaiset voisivat tukea heitä enemmän, vaikka välit ovatkin rikkinäiset. (www.studio55.fi)

Vanhuspalvelulain 15§ mukaan kunnan pitää tehdä ikäihmiselle palvelutarpeen arviointi, mutta käytännössä kunnat eivät välttämättä pysty järjestämään päihteitä käyttävälle ikäihmiselle arvioinnissa esiin tulleita palveluja. Kunnan on haastavaa löytää palveluntarjoaja, joka menee aggressiivisen ja päihtyneen vanhuksen kotiin työskentelemään. Myös useimpiin palveluasuntoihin ja hoitokoteihin vaaditaan ehdotonta päihteettömyyttä ja asiakkaan motivoiminen siirtymään päihteettömään asumismuotoon on usein lähes mahdotonta. Niinpä päihteitä käyttävästä ikäihmisestä tulee yhä useammin asunnoton, joka käy usein terveyskeskuksen vuodeosastolla kuntoutumassa sen verran, että selviää taas kadulla tai tuttavien luona jonkin aikaa. Tämä ei ole kenellekään inhimillistä elämää eikä myöskään kunnalle taloudellista.

Mielestäni päihteitä käyttävien ikäihmisten kotihoitoon tulisi panostaa siten, että asiakkaan luona kävisi aina työpari ja tarvittaessa mukaan saataisiin vaikka vartija, jotta kotona asuminen onnistuisi mahdollisimman pitkään. Tärkeää olisi myös järjestää riittävästi aikaa tapaamiseen, jotta työpari ehtisi olla kunnolla vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa ja saisi luotua luottamuksellisen suhteen asiakkaaseen. Mikäli kotona asuminen ei tukitoimista huolimatta onnistu, pitäisi olla riittävästi vaihtoehtoisia palveluasuntoja, joissa saisi käyttää päihteitä. Asunnoissa pitäisi olla kuitenkin ympärivuorokautinen valvonta ja niissä huolehdittaisiin asiakkaiden perustarpeista kuten ravinnosta, vaatetuksesta ja asunnon jonkinlaisesta siisteydestä päihteidenkäytöstä huolimatta. Ikäihmisten päihteidenkäyttö asettaa yhteiskunnalle haasteita, mutta eri palvelujärjestelmien yhteistyöllä ja riittävillä resursseilla voitaisiin tarjota myös päihteitä käyttäville ikäihmisille ihmisarvoinen elämä ja varmistaa vanhuspalvelulain toteutuminen myös käytännössä. Tärkeää olisi muistaa inhimillisyys myös iäkkään päihdeasiakkaan kohtaamisessa, jonka lähihoitaja Sanna Järvinen kiteytti Studio55-ohjelmassa sanoin: ”Alkoholismi on sairaus siinä missä syöpäkin”(Studio55.fi).

Lähteet: Iäkkäiden alkoholinkäyttö lisääntyy. Viitattu 24.7.2016. www.katsomo.fi/#!/jakso/33001005/studio55-fi/608288/iakkaiden...lisaantyy

 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-ja terveyspalveluista 28.12.2012/980. Viitattu 24.7.2016. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980