Ikäihmisten yksinäisyys-uhka vai mahdollisuus?

Viime aikoina on puhuttu paljon ikäihmisten yksinäisyydestä ja aiheesta on julkaistu myös useita tutkimuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ATH-tutkimuksen mukaan yli 70-vuotiaat ovat toinen suuri ikäryhmä, joka kokee itsensä yksinäiseksi 20-29-vuotiaiden lisäksi. Yli 70-vuotiailla yksinäisyys johtuu tutkimuksen mukaan todennäköisesti sosiaalisten suhteiden menetyksistä esim. puolison kuoleman johdosta. Tutkimuksen mukaan yli-70-vuotiaista osallistuu järjestötoimintaan vain 15,5 % mikä on huomattavasti alempi luku kuin muilla ikäryhmillä lukuunottamatta 20-29-vuotiaita, joilla osallistumisprosentti on vain 13 %. Yksinäisyys on tutkimuksen mukaan ahdistava kokemus, johon liittyy tunne etteivät omat sosiaaliset suhteet ole laadullisesti tai määrällisesti tyydyttäviä. Ihminen voi olla yksinäinen, vaikka hän olisi muiden seurassa tai hän voi olla fyysisesti yksin kokematta silti itseään yksinäiseksi. (THL työpaperi 25/2015, 9-11.)

Hanna Uotila on selvittänyt Vanhuus ja yksinäisyys-tutkimuksessaan iäkkäiden ihmisten yksinäisyydelle annettuja tulkintoja, merkityksiä ja selityksiä. Tutkimuksen tavoitteena oli myös selvittää miten iäkkäät ihmiset kuvaavat ja selittävät yksinäisyyttään ja millaisia merkityksiä ja tulkintoja he antavat yksinäisyydelle. Lisäksi ikäihmisten yksinäisyyttä tarkasteltiin tutkimuksessa lehtikirjoitusten näkökulmasta. Tutkimuksessa iäkkäät ihmiset kokivat yksinäisyyttä aiheuttaviksi asioiksi sosiaalisten suhteiden vähentymisen, terveyden ja fyysisen toimintakyvyn heikkenemisen, yhteiskunnan kielteiset asenteet iäkkäitä kohtaan sekä oman luonteen ja käyttäytymisen muuttumisen ikääntymisen seurauksena. Lehtikirjoituksissa yksinäisyyden syiksi sanottiin ihmissuhteiden ja elämänmerkityksen puuttuminen sekä omaisten välinpitämättömyys ja laajemmin iäkkäiden ihmisten huono asema yhteiskunnassa. Yksinäisyyttä pidettiin myös ikääntymiseen kuuluvana asiana. Yksinäisyys sai iäkkäillä ihmisillä usein kielteisiä merkityksiä esim. yksinäinen ihminen saattoi kokea olevansa turha, tarpeeton ja arvoton lähiyhteisössä tai laajemmin yhteiskunnassa. Yksinäisyys koettiin myös ahdistusta aiheuttavana asiana ja siihen liitettiin masennuksen ja turvattomuuden tunteita. Lehtikirjoituksissa yksinäisyyteen liitettiin arvottomuuden, ulkopuolisuuden ja erillisyyden kokemuksia.

Vaikka yksinäisyys näyttäytyi tutkimuksessa usein kielteisenä asiana, oli myös myönteinen yksinäisyys mahdollista. Positiivinen yksinäisyys korostui iäkkäiden ihmisten puheessa ja lehtikirjoituksissa voimakkaasti omavalintaisena. Ikäihmiset perustelivat yksinäisyyden positiivisuutta monin tavoin, mutta lehdissä se näytti olevan mahdollista vain luovien ja taiteellisten ihmisten kohdalla. Lehtikirjoituksissa vaadittiin yksinäisyyden lievittämistä voimakkaasti ja vaade osoitettiin yhteiskunnalle, omaisille ja yksinäisille ihmisille itselleen, mutta tekstien ehdotukset olivat melko naiveja. Ikäihmiset itse korostivat yksinäisyyden lievittämiseksi sellaisten aktiviteettien merkitystä mitä oli mahdollista tehdä yksin.  Myös he osoittivat osan yksinäisyyden lievittämisen vastuusta yhteiskunnalle.

Tutkimuksen valossa yksinäisyys on hyvin monimerkityksellinen ja kontekstisidonnainen käsite, joka määrittyy eri asiayhteyksissä eri tavoin. Vaikka yksinäisyys on yksityinen ja subjektiivinen kokemus, siihen vaikuttaa ympäröivän yhteiskunnan, esim. lehtikirjoitusten, yksinäisyydelle ja ikääntymiselle antamat merkitykset ja selitykset. Yksityinen yksinäisyys määräytyy myös siitä, millainen on yhteiskunnallinen tilanne ja ilmapiiri.(Uotila 2011, 7-8.)

Uotila on todennut Jylhään (2004) ja Victor ym. (2005a) viitaten, että tiedotusvälineissä ja tutkimuksissa puhutaan yksinäisyydestä kärsivien ikäihmisten suuresta määrästä, vaikka tosiasiassa vain osa heistä todella kärsii siitä. Noin kaksi kolmasosaa ikäihmisistä ei koe yksinäisyyttä ja osa heistä, jotka ilmoittavat tuntevansa yksinäisyyttä, tuntevat sitä joskus tai toisinaan.(Uotila 2011, 24 -25.)

  Nykyään nuoret ja työikäiset hoitavat sosiaalisia suhteitaan usein sosiaalisen median välityksellä ja tekstiviesteillä. Ikäihmiset haluavat kuitenkin kommunikoida mieluimmin kasvotusten ja odottavat läheisiltään vähintään puhelinsoittoa edes merkkipäivinä. Tämä eri sukupolvien välinen ero toimintatavoissa aiheuttaa sen, että kohtaamiset jäävät usein vähäisiksi. Pitäisikö ikäihmisten opetella aktiivisemmin sosiaalisen median käyttöä, että olisivat selvillä jälkikasvunsa elämästä vai nuorempien käyttämään myös perinteisempiä vuorovaikutustapoja esim. kyläilyä? Varmaan kummankin sukupolven olisi syytä tulla toisiaan vastaan, jotta jonkinlainen vuorovaikutus eri sukupolvien välillä säilyisi eikä yksinäisyys olisi ikäihmisille uhka.

Hanna Uotilan tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista oli minulle ikäihmisen omaisena myös helpottavaa luettavaa, koska siinä käsiteltiin myös positiivista yksinäisyyttä, joka on ihmisten oma valinta.  Harvoin tulee mieleen, että ikäihminen voi myös todella haluta olla yksin ja nauttia siitä. Olen kovasti yrittänyt saada omaa äitiäni mukaan vanhustentalon aktiviteetteihin ja naapureiden seuraan hänen jäätyään leskeksi lähiaikoina, mutta hän ei ole ollut kovin halukas niihin. Äitini huolehti omalta osaltaan sairaasta isästäni lähes loppuun saakka ja todennäköisesti nyt vain nauttii omasta ajasta ja levosta. Yritän olla jatkossa tyrkyttämättä hänelle ohjelmaa niin usein ja arvostaa hänen omaa toivettaan ajanviettoon.  Ikäihmisten kohtaamisessa on syytä kuunnella herkällä korvalla heidän omia toiveitaan elämänlaadun suhteen ja sallia myös yksinäisyyden valinta, koska se voi olla joillekin myös mahdollisuus.

Lähteet: THL työpaperi 25/2015, Yksinäisyys ja osallistuminen, ATH-tutkimuksen tuloksia. Viitattu 30.7.2016. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/127100/URN_ISBN_978-952-302-547-9.pdf?sequence=1

Uotila, H. 2011. Vanhuus ja yksinäisyys. Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista, niiden merkityksistä ja tulkinnoista. Tampere:Tampereen Yliopistopaino Oy-Juvenes Print.